sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Miksen vastaa ongelmiinne? Miksi täällä on niin hiljaista?

Moi kaikki! Tähän postaukseen ei sisälly mitään koodeja tai ulkoasuneuvoja - halusin vaan kertoa teille, miksi täällä on nyt piiitkään hiljaista. Suurin osa teistä ei nimittäin tiedä syytä hiljaisuudelleni, ja siksi ihmettelette, miksen vastaa kysymyksiinne. Tämä on ihan ok, itsehän en ole asiaa täällä avannut tai korkeintaan ohimennen. Kaikkeen on syynsä, niin tähänkin.

Aloitin syksyllä lukion. Siirtyminen ylilöysältä ysiluokalta lukioon, varsinaisesti oikeaan kouluun, oli odotettua raskaampi. Työn tekoon on ollut opetteleminen, lukiossa kun ei selviä mitään tekemättä. Siksi aika onkin kortilla - herätykset hirveimmillään puoli kuusi, jos koulu alkaa kahdeksalta. Kuljen kouluun bussilla, ja matkantekoon kuluu tunti suuntaansa. Kaikissa ykkösluokan seuraavissa jaksoissa mun koulu päättyy neljältä, mikä tarkoittaa sitä, että kotona olen vasta viideltä. Siihen sitten päivällinen ja läksykasat päälle. Jaksaminen on täydessä kympissä aamuisen 5.30 -herätyksen jälkeen - vai mitä? Edellä mainittujen asioiden jälkeen ylimääräistä aikaa jää vain vähän. Ja siihen ylimääräiseen aikaan ei yleensä kuulu edes tietokoneen avaaminen saatika juuri tämän blogin kommentteihin vastaaminen. Jokainen kertomanne ongelma on aina selvitettävä perinpohjin ennen ongelman ratkaisua, joten aikaa vastaamiseen lipuu hyvin paljon, ellei kyseessä ole ennestään tuttu ongelma, johon olen jo aiemmin vastauksen keksinyt. 

Jokaisen kommentin kyllä luen yleensä kännykän nettiin turvautuen välitunneilla, joten ei siitä huolta! Kommenttimäärät vaan välillä tulvivat yli äyräiden, joten koska minäkin olen ihminen, jokin kommentti saattaa hukkua kommenttitulvaan ja jäädä huomaamatta. Yleensä hukkuneet kommentit kuitenkin joskus iskevät silmääni! Ja vaikka mulla ei kauheesti aikaa olekaan, ei se tarkoita, ettette te saisi pyytää apua ongelmiinne - tietenkin saatte, vastaamiseen vaan saattaa kulua pitkän pitkä tovi.

Toivonmukaan te saitte nyt vastauksen siihen, miksen vastaa kysymyksiinne ja auta teitä ongelmissanne. Auttaisin, jos aikaa olisi tarpeeksi, mutta vapaa-ajallani (se pieni vapaa-aika, mitä mulla on) keskityn mieluummin asioihin, jotka ovat tärkeysjärjestyksessä korkeammilla sijoilla.

Mukavaa syksyä teille kaikille! :)

7 kommenttia:

  1. Tsemppiä lukioon, alku on kaikista raskain mutta lopussa työ palkitaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, valkolakki täytyykin pitää koko ajan mielessä ;)

      Poista
  2. Moikka! Jos vielä joskus vastailet kysymyksiin ja autat, niin mulla on seuraavanlainen ongelma:
    Copypastetin eräästä blogista tekstinpätkän, joka mun oli linkin kanssa tarkotus laittaa omaan blogiin. Tuo teksti ei kuitenkaan sinne siirtynyt jostain syystä. Kun seuraavana päivänä kirjoitin blogia, niin se heittikin sinne mun yläbannerin päälle juuri sen samaisen tekstinpätkän?! En saanut sitä muuten pois kuin poistamalla kuvat blogitekstistä. Nyt ongelma on aina, kun laitan blogitekstiin jonkin kuvan koneeltani. Mikä iiiihme tämä tämmönen on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihin olit laittamassa tekstiä? Ehditkö tallentaa mitään? Pystytkö kopsaamaan mulle jotain kautta tota kyseistä tekstinpätkää? Yritän autta niin hyvin kuin pystyn, vaikka ongelma onkin mulle aika uusi. Ja tässä tapauksessa uskon tekstipätkän näkemisen helpottavan ongelman ratkaisua, niin saan vähän kiinni, oliko kyseessä esim. joku koodi vai mikä :)

      Poista
  3. Moikka,
    Tekstinpätkä oli kopsattu tältä sivulta: http://karppaajansuositukset.blogspot.fi/p/iherb-suositukset.html
    Yritin siis blogitekstiä kirjoittaessani copypastettaa pätkän ihan normaalisti, mutta mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Nyt se teksti kuitenkin kummittelee muun tekstin tai ylätunnisteen päällä, jos lisään kuvia blogitekstiin. Todella weiiiirrd! Ja teksti, johon koetin ton tekstipätkän saada on siis http://hannepauliina.blogspot.fi/2014/10/iherb-shopping-bag-ja-tuotearvosteluja.html ja ongelman huomasin kirjoittaessani uusinta tekstiä. Testasin myös, niin sama ongelma tulee myös jos lisään taas uuden blogitekstin.. voit myös vastata mulle mailiin, jos on helpompi kuusela.hanne@gmail.com, eikä tätä tartte julkaista.. :)
    ,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt en pysty enää laittamaan ees normaalia tekstiä.. Onkohan mulla enää mitään tehtävissä?

      Poista
    2. Mmmm... tosi omituinen ongelma kyllä! Mulla ei oo kauheesti aikaa ongelmien ratkomiseen etenkään, jos ongelma on astetta vaikeampi niin kuin tämä. Mutta nopeana vinkkinä, joka ekana mieleen tulee, on se, että aloitat mallin suunnittelun kokonaan alusta klikkaamalla uutta mallia / tän hetkistä malliasi uudestaan mallin suunnittelutyökalussa. Tää ratkasu on kyllä hurjan radikaali ja tylsä etenkin, jos blogiin on paljon muutoksia tehnyt, sillä mallin muuttaminen heittää kaikki koodit ja muutokset aiempaan malliin pois. Eli ulkoasun muokkaaminen pitää aloittaa ihan alusta. Samalla sen pitäis ehkä myös hoitaa toi sun ongelma, koska kaikki muutokset aiemmassa mallissa katoaa. Muuta en tän hätään keksi :/ ! Mutta luulen, että toi vois auttaa, sillä vaikeissa ongelmissa mallin muuttaminen / uudestaan klikkaaminen on yleensä ollut tosi toimiva (tosin viimeisin) vaihtoehto. Suosittelen ainakin kokeilemaan!

      Poista

MUISTA LINKATA BLOGISI !! -> näin ongelman ratkominen / auttaminen osaltani onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla! :-)